Tampereen Vera aloittaa laajan sähkömittareiden vaihdon alkuvuodesta
Tampereen Vera toteuttaa uuden sukupolven sähkömittareiden massavaihdon yhteistyössä Leppäkosken Sähkön kanssa.
Mittarinvaihdot alkavat vuoden 2025 alussa ja kestävät aina vuoteen 2028 asti. Tarkempi aikataulu täsmentyy kuluvan syksyn aikana. Massavaihto toteutetaan alueittain ja asiakkaita tiedotetaan lähestyvästä mittarinvaihdosta hyvissä ajoin. Mittarinvaihto aiheuttaa muutaman minuutin katkon asiakkaan sähkönjakelussa.
”On hienoa päästä tekemään näin merkittävä projekti yhteistyössä Leppäkosken Sähkön kanssa. Veralla on laaja kokemus ja osaaminen alalta, minkä ansiosta pystymme toteuttamaan vaihdon laadukkaasti, turvallisesti ja asiakaslähtöisesti”, toteaa Anssi Haanpää Tampereen Vera Oy:stä.
Asiakkaille asennettavat sähkömittarit ovat Landis+Gyr Oy:n valmistamia ja ne täyttävät viimeisimmät lainsäädännön vaatimukset. Sähkönkulutusta voi jatkossa seurata 15 minuutin mittausjaksolla nykyisen tuntitason sijaan. Myöhemmin käyttöön on tulossa niin sanottu kuormaohjausrajapinta, joka mahdollistaa esimerkiksi ohjaukset pörssisähkön hinnan perusteella ja näin hyödyntää parhaiten edullisemmat tunnit.
”Sähkömittareiden vaihto on meille mittava ponnistus ja olemme tyytyväisiä, että paikallisena toimijana Tampereen Vera tulee hoitamaan urakan”, sanoo Leppäkosken Sähkön käyttöpäällikkö Janne Matikka.
—–
Lue lisää uudistuksesta, Leppäkosken Sähkön sivustolta https://leppakoski.fi/mittausuudistus/
Lisätietoja
Anssi Haanpää
Yksikönpäällikkö, Tampereen Vera Oy
+358 40 354 6241
anssi.haanpaa@tampereenvera.fi